perjantai 29. huhtikuuta 2011

MM-kisat ovat täällä!

Vihdoinkin! Tätä on odotettu koko vuosi! Tervetuloa jääkiekon maailmanmestaruuskisat! Tervetuloa kisavitutus!

Suomi lähtee tänäkin vuonna heikohkolla joukkueella kohti kisoja. Isojakin nimiä on hankittu kokoonpanoon, kuten NHL-pelaajat Tuomo Ruutu ja Mikko Koivu, sekä SM-liigan huippujunnu Mikael Granlund. Muina mainitsemisen arvoisina hyökkääjinä voidaan pitää Aaltosta, Komarovia, Immosta, Lahtea ja Niko Kapasta. Mistään huippunimistä ei kuitenkaan ole kysymys, eli pidetään ne odotukset realistisina. Sinne kuudennen sijan paikkeille tällä joukkueella voidaan mennä tuurilla.

Maalivahtiosastoa edustavat Petri Vehanen, Teemu Lassila ja Niko Hovinen. Vehanen nyt on semmoinen perus hanskanheiluttaja, jonka saa aina tarvittaessa ja joka joskus suoriutuu ihan hyvin. Lassila ei ole koskaan pystynyt vakuuttamaan pahemmin ja Hovinen on suuri kysymysmerkki. Siis Hovinen? Miksi? Harjoituspelit olivat ihan rokulia, eikä ansioluettelossa komeileva Pelicans ole hyvä juttu. Liigajumbon mokke MM-kisoihin? Oikeasti? Onko Nurmisella nyt näppinsä pelissä? No, voidaan olla ainakin siitä kiitollisia, että Hovinen ei tule pelaamaan yhtäkään peliä!

NHL:stä ei ole enää apuja tulossa. Korpikoski on leikkauksessa, Timonen, Leino, Rinne ja Rask menivät jatkoon ja Anaheimin poikia ei taida yksinkertaisesti kiinnostaa.

Leijonien pelit eivät alkaneet vielä tänään, vaan vasta huomenna saa nauttia rökäletappiosta Tanskaa vastaan. Tämän illan yllättäjä oli Saksa, joka kaatoi Venäjän 2-0. Sveitsi sai kaadettua ikuisen karsintajoukkueen Ranskan.

Asiasta kukkaruukkuun; NHL:n ensimmäinen pudotuspelikierros on nyt läiskitty. Jatkoon pääsivät odotetusti San Jose, Washington, Detroit ja Vancouver, joista jälkimmäinen meinasi kuitenkin lyödä läskiksi koko homman. Bruins, Philadelphia ja Tampa Bay venyttivät sarjaa game seveniin ja pääsivät lopulta jatkoon, Tampan viimeisen pelin ainoan maalin teki Sean Bergenheim.

"Yritä tuota uudestaan, niin teen sinusta laihaa litkua!" Sanoi Gomez tunteja myöhemmin yksin omassa asunnossaan.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

EHT-viikonlopun yhteenveto

Tulospalvelu:

Suomi - Tsekki: 1-2
Venäjä - Ruotsi: 4-2
Suomi - Ruotsi: 2-0
Tsekki - Venäjä: 6-3
Suomi - Venäjä: 2-4
Tsekki - Ruotsi: 2-4

Tsekkiä vastaan Leijonat pystyivät tekemään onnekkaan maalin Juha-Matti Aaltosen läpiajosta. Pavelecin torjuma kiekko kimposi onnekkaasti suoraan Aaltosen lapaan jonka jälkeen herralla oli helppo työ laittaa limppu häkkiin. Muuten ottelu oli täysin Tsekin vientiä, ja he nousivatkin kolmannessa erässä voittoon.
Venäjä näytti aluksi hallitsevat Tre Kronoria käytyä ottelua täysin. Tähän tuli kuitenkin muutos Ruåtsin tasoittaessa ottelun toisessa erässä. Venäjä ei kuitenkaan luovuttanut vaan lähti karkumatkalle ja lopulta voitti ottelun. Voitollaan Venäjä varmisti EHT-turnaussarjan voiton.

Ruotsia vastaan käydyssä ottelussa Suomi nosti ensimmäistä kertaa turnauksen aikana NHL-"tähdet" Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun pelaavaan kokoonpanoon. Isoista rooleistaan huolimatta herroilta jäivät tehot uupumaan, ja ainoiksi merkinnöiksi jäivät jäähyt.
Ruotsia vastaan Leijonat saivat myös hyvin onnekkaan avausmaalin. Ruotsin maalivahti oli purkamassa hänelle tullutta kiekkoa, mutta syöttikin sen suoraan Petteri Nokelaisen lapaan, joka laukoi alivoimalla lukemat 1-0 tyhjään rysään. Tämä jos jokin vituttaa maalivahtia.
Ruotsi hallitsi ottelua muttei useista ylivoimistana huolimatta saanut tehtyä maalia. Leijonien vahvuus ottelussa olikin hyvin mallikas alivoimapeli. Suomikin sai lukuisia ylivoimia, muttei saanut viimeisteltyä maalia kuin vasta viimeisessä erässä, kun Janne Niskala laukoi kiekon häkkiin. Suomi siis voitti onnekkaasti 2-0. Suomen parhaana pelaajana palkittiin Teemu Lassila, joka oli erittäin maagisessa vireessä ruotsalaisten pommittaessa maalia armottomasti.
Tsekki teki yllätykset ja kaatoi venäjän 6-3. Ottelun sankari oli veteraanipelaaja Jaromir Jagr, joka viimeisteli hienohkot tehot 1+3.
Tsekki alotti maalien mättämisen ensimmäisessä erässä kun Martinek laukoi isännät 1-0 johtoon. Toisessa erässä Venäjä kuitenkin tasoitti Tarasenkon päästessä läpiajoon. Tsekki johti toisen erän jälkeen maalein 4-2, mutta Venäjä jaksoi painostaa loppuun saakka. 4-2 voittomaalista vastasi Jakub Voracek.

Suomi kohtasi turnauksen viimeisenä päivänä Venäjän. Suomi aloitti jälleen maalinteon kun Mäenpaa laukoi Niko Kapasen suoraan aloituksesta syöttämän kiekon komeasti yläpesään. Venäjä tuli kuitenkin samaisessa erässä tasoihin kun Atjuishov puolestaan laukoi lämärinsä Petri Vehasen ohi. Toisessa erässä Venäjä pääsi ylivoimalla tykittämään Leijonien verkot uudelleen tötterölle, mutta Salmela laukoi uudet lukemat taululle Suomen pelatessa ylivoimaa. Venäjä kuitenkin sai toisessa erässä vielä yhden maalin ja viimeisteli neljännen maalinsa tyhjään reppuun.
Tuomarointi oli välillä hyvinkin naurettavaa. Selvät kampit jäivät usein viheltämättä (nyt saa huutaa siitä Immosen kampituksesta) ja joskus niitä tuli vähän liiankin pehmeästi. Oliko Tsekkilässä SM-liigan tuomareita, vai miksi meno oli tuollaista?
Ottelun lopusta tuli täysi farssi, ainakin niiden mielestä jotka eivät pidä tappeluista kaukalossa. Tuomo Ruudun taklattua Birjukovin rajusti mutta puhtaasti alkoi vanha kunnon turpasauna Venäjän kulmauksessa. Järkälemäinen Artyukhin löylytti ainakin kolmea Suomalaispelaajaa aivan isä jouluna kossupullon jäljiltä. Käytös oli kuitenkin törkeää; siis kuka helvetti menee hakkaamaan muita pelaajia, kun heillä on menossa rehti nyrkkitappelu jonkun toisen kanssa? Tottakai Artyukhin puolustaa omiaan, sehän on selvä, mutta tuo on jo naurettavaa. Antaa kaverien itse tanssia kun on homma jo käynnissä, ei siihen kenenkään tarvitse tulla pilaamaan iloa. Artyukhin sai ansaitusti 5+20, mutta samoin myös sai Tuomo Ruutukin hieman hämäristä syistä. Molemmille joukkueille jaettiin 2+2 rangaistuksia pari kappaletta per nenä.


EHT:n loppusijoitukset:

1. Venäjä
2. Ruotsi
3. Suomi
4. Tsekki

tiistai 19. huhtikuuta 2011

13 vuoden piina on vihdoinkin ohi!

"Ei, Ville, sitä et saa mahtumaan ylähuuleesi"
Onnittelut Helsingin IFK:lle, joka voitti eilen illalla Suomen mestaruuden kaatamalla Espoon Bluesin SM-liigan neljännessä finaaliottelussa. Ottelusarja ei todellakaan ollut Espoolaisille hohdokas, sillä joukkue hävisi sarjan nolosti 4-0. Eräänä HIFK:in sankareista oli veteraanipelaaja Ville Peltonen, joka tuttuun tapaansa viimeisteli tässäkin finaalissa kypärätempun, tällä kertaa se viimeinen maali meni kuitenkin tyhjään rysään. SM-liiga on siis paketissa tämän kauden osalta, onnea vielä kerran HIFK:lle, joka nosti pyttyä ensimmäisen kerran sitten kevään 1998.

Jääkiekon mahtiliigassa NHL:ssä Boston Bruins nosti osakkeittaan ottamalla voiton Montreal Canadiensista ja on nyt sarjassa tappiolla otteluvoitoin 2-1 Montrealin hyväksi.
Viime kaudella toiseksi yltänyt Philadelphia Flyers otti voiton Buffalo Sabresista ja siirtyi 2-1 johtolukemiin sarjassaan. Suomalaisista puolustajatähti Kimmo Timonen pääsi pisteille tekemällä maalin tyhjiin.
Myös Pittsburgh Penguins nousi 2-1 johtolukemiin sarjassaan voittamalla Tampa Bay Lightningin lukemin 3-2. Pittsburgh jatkaa siis kovia otteitaan Lightningia vastaan, joka oli alkukaudesta pelottavassa vireessä. Pittsburghin miehistöä vaivaa useat loukkaantumiset mukaan lukien supertähdet Evgeni Malkin ja joukkueen kapteeni Sidney Crosby, tästäkin huolimatta näyttää Pingviinijoukolla peli luistavan.
Toisella eläinlaumalla ei kuitenkaan näytä menevän kovinkaan hyvin. Kyseinen lauma on kojoottilauma Arizonasta, Phoenix Coyotes. Detroit Red Wings pitää aavikkokoiria kovassa oteessa otteluvoitoin 3-0, eli Detroit on vain voiton päässä seuraavasta kierroksesta. On kuitenkin muistettava, että viime vuonna kyseisen parin kohdatessa playoffseissa, Coyotes nousi seitsemänteen peliin asti samaisesta tappioasemasta. Miten käy tänä vuonna? Aloittaako Coyotes jälleen mahtavan loppukirin ja kirivätkö kojootit ohi, vai jakeleeko Detroit kylmää kyytiä ja kurittaa hauveleita 4-0 sarjavoitolla? Pakko sanoa, että itse en usko Phoenixin mahdollisuuksiin, vaikka nämä eivät ole hävinneetkään isoilla luvuilla Detroitille. Tässä on kuitenkin sellaista tuttua ja turvallista turpasaunan makua, kaikki ainekset siihen ovat ilmassa. Phoenixin loppukausikin oli kamalaa katsottavaa, ja heiltä kesti kauan varmistaa periaatteessa pitkään taskussa ollut pudotuspelipaikka. Detroitilla taas on mennyt "ihan hyvin".
Red Wingsien organisaatiosta suomalaisista pääsi pisteille Valtteri Filppula, joka viimeisteli voittomaaliksi jääneen 3-0 osuman Jiri Hudlerin syötöstä. Coyotesin David Schlemko yritti vielä aloittaa loppukiriä tehdessään maalin, mutta Johan "muuli" Franzenin maali heti kolmannen erän alkuun näyttäisi katkaisseen selkärangan. Coyotes nousi kuitenkin vielä kahden maalin päähän, jolloin lukemiksi jäi taululle 4-2 Red Wingsien hyväksi.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Teemu Selänne - lihaa vaiko terästä?

"Hups"
Suomalainen ennätyskone Teemu "the Finnish Flash" Selänne jatkaa voittokulkuaan jääkiekon NHL-liigassa. Aluksi herra latailee maaleja kuin liukuhihnalta ja raahaa Corey Perryn kanssa Anaheim Ducksin playoffseihin, mutta tämän jälkeen hän vielä tekee vaivatta maaleja myös "pleijereiden" puolella. Runkosarjassa Selänne teki 73:ssa pelissä 31 maalia ja 49 syöttöä, hän siis merkkautti tililleen pyöreät 80 pistettä. Playoffseissa hän on tähän mennessä tehnyt 4 pistettä - kaikki maaleja. Teme on kuin salama, rasvattu sellainen.

Tämä yliviritetty papparainen on uransa aikana tehnyt yhen jos toisenkin ennätyksen, joihin lukeutuu mm. eniten maaleja ja pisteitä tulokkaalta ja eniten maaleja eurooppalaiselta pelaajalta, kaikki nämä hän teki tulokaskautenaan 1992-1993. Näin senioriluokassa Selänne on tahkonut mm. 5 pistettä yhdessä NHL pelissä, näin ei ole yksikään yli 40-vuotias pelaaja mennyt tekemään ennen häntä. Hän on myös vanhin 45 maalia kaudessa viimeistellyt kiekkoilija.

Vaikka Selänteeltä löytyy vaikka millaisia meriittejä listastaan, on menestys loppupeleissä jäänyt vähäiseksi. Kotimaisessa SM-liigassa Selänne voitti mestaruuden vuonna 1992 ja NHL:n Stanley pyttyä hän pääsi nostamaan ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran vuonna 2007, Leijonissa palkintokaappi on rajoittunut pronssi- ja hopeamitaleihin, kyllä sinne muutama karvas tappiokin mahtuu.

Tällä hetkellä Selänteen edustama Anaheim Ducks jatkaa tiukkaa pudotuspelisarjaa Nashville Predatorsia vastaan, jota viimeksi mainitut johtavat 2-1, kun sarjan voittamiseen tarvitaan 4 voittoa. Vuosi on kuitenkin ollut loistava Selänteelle ja Duckseille kävi miten kävi. Miten siis olisi, one more year?

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kiekkokevät

Jääkiekkoilijan perusvarusteet
Kevät tuli, ulkojäät suli, Batman sano pulipuli

Ahh, kevät ja aurinko paistaa, lumet sulaa ja koirankikkareet esiintyvät lumen alta. Ei, kevät ei ole vain tätä, vaan kiekkofaneilla jotain paljon suurempaa. Se on pudotuspelien aika!


Allekirjoittanut on ollut talviunilla vähän liian kauan ja siksikös on Euroopan puiminen käytännössä tältä keväältä ohi. SM-liigassa Helsingin IFK otti tänään komeahkon 5-3 voiton Bluesista ja johtaa finaalisarjaa 3-0. Jaksaako Espoon Siniset vielä taistella itsensä voittoon? En usko. Bluesin joukkuejohdon tilaama valtava määrä rantaleluja ei myöskään jaksa vakuutta taistelutahdosta.

Muuten SM-liigassa on ollut loistava kevät. Blues nousi säälikarsinnasta Ilveksen kanssa takaisin pudotuspeleihin. Kun Ilves pääsi nauttimaan Jyväskyläläisestä selkäsaunasta, Blues teki liiga historiaa ja nousi toiselle kierrokselle villi kortti -joukkueena!  Tähän Espoolaiset eivät kuitenkaan tyytyneet ja jatkoivat finaaleihin asti, loistavaa Blues!
Samaan aikaan Helsingissä nähtiin paikalliskiekkoilun unelmasarja. Jokerit ja HIFK taistelivat pudotuspelien seuraavalle kierrokselle pääsystä aina maagiseen "game seveniin" asti. HIFKihän sen vei ja Narrit pääsivät ihmettelemään hiekkarannoille jo todella ajoissa.

KHL:ssä puolestaan Salavat Yulaev varmisti tänään mestaruutensa. Joukkue onkin murskannut läpi pudotuspelien voittaen jo ensimmäisellä kierroksella kahden viime kauden mestarin AK Barz Kazanin otteluvoitoin 4-0. Tämä oli jo odotettavissa kun läntisestä konferessista nousi vastaan neljättä sijaa omassa konferenssissaan runkosarjan jälkeen pitänyt Atlant, joka ei muutenkaan ole niitä loistokkaimpia joukkueita.

NHL

Pohjois-Amerikassa NHL:n pudotuspelit ovat vasta lähtöviivalla. Molemmista konferensseista on pelattu vasta jokunen peli eikä mikään ole vielä varmaa (paitsi San Hosen täydellinen jäätyminen ennen finaaliin pääsyä ja Phoenix Coyotesin muuttaminen takaisin Winnipegiin). Tätä on puitava joskus tarkemmin.


Liigat eivät ole ainoita paikkoja missä on kevättä rinnassa; MM-kisat lähenevät! Ahh, tuo hetken huuma jolloin kunkin maan pelaajat kokoontuvat tähän maagiseen tilaisuuteen puolustamaan oman lippunsa kunniaa! Tuo aika, milloin normaali suomalainen mies juo enemmän viinaa kuin yleensä ja televisioita oikein satelee kerrostaloalueiden pihoille. Ahh, kyllä! Tuo supisuomalainen kisavitutus laukkaa sen kannoilla kiusaamaan meitä kaikkia, kun Jalonen kokoaa rupusakkinsa sohimaan kaukaloon. Saamme tuntea riemua aina puolivälieriin asti, jolloin tämä ihana tunne muuttuu peloksi, ehkä ilon huudahduksiksi kun Leijonat pääsevät kuin ihmeen kaupalla hermojaraastavan 1-0 jatkoaika voiton avulla välieriin. Tällöin toiveet ovat katossa ja kiekkokansalla on toiveita; tänä vuonna kaikki on toisin. Ei, se on vain valetta. Kun nuo Venäjän tai Kanadan mahtavat koneet luistinten päällä näyttävät Leijonille missä on kaapin paikka, ei auta kuin itkeä. Se oli sitten siinä, ehkä ensi vuonna... Mutta toivotaan nyt parasta, saatana, ja huudetaan siellä kotikatsomoissa Leijonat voittoon! Ja jos joku onnekas ja rahakas sinne Slovakiaan asti selviytyy niin pidätte lipun korkealla ja meteliä omien poikien puolesta! Jos nyt tänä vuonna?